Tynnyrihankajalkainen (Acartia tonsa)

Tynnyrihankajalkainen
(Acartia tonsa)

Lajin vakiintuneisuus: Vakiintunut

Uusi vieraslaji

Ilmoita havainto

Kuva: Siru Tasala, SYKE, ©
Tynnyrihankajalkainen (Acartia tonsa) - Siru Tasala, SYKE, ©
Kuva: Siru Tasala, SYKE, ©
Tynnyrihankajalkainen (Acartia tonsa) - Siru Tasala, SYKE, ©

Havainnot

Ilmoita havainto

Taksonomia

  • Eliökunta (Biota)
    • Aitotumaiset (Eucarya)
      • Eläimet (Animalia)
        • Niveljalkaiset (Arthropoda)
          • äyriäiset (Crustacea)
            • Leukajalkaiset (Maxillopoda)
              • Hankajalkaiset (Copepoda)
                • Keijuhankajalkaiset (Calanoida)
                  • Acartiidae
                    • Acartia
Kuva: Siru Tasala, SYKE, ©
Tynnyrihankajalkainen (Acartia tonsa) - Siru Tasala, SYKE, ©

Tunnistaminen

Tynnyrihankajalkainen on Itämeren eläinplanktoniin vieraslajina liittynyt mikroskooppinen äyriäinen. Se kuuluu keijuhankajalkaisiin, joilla tyypillisesti on pitkät tuntosarvet (antennit), pitkänsoikea keskivartalo (prosoma) jonka vatsapuolella runsaasti uimaraajoja, sekä kaksihaaraisena päättyyvä pyrstöosa (abdomen). Pyrstöhaarukka (furca) ja siitä lähtevät sukaset ovat keijuhankajalkaisilla tärkeitä lajituntomerkkejä.

Tynnyrihankajalkainen kuten muutkin Acartia-suvun äyriäiset ovat täysikasvuisina noin yhden millimetrin pituisia. Suvun tunnusomaisia piirteitä on leveä, tasainen otsa, pitkät ja taipuisat tuntosarvet sekä uimajalkojen ja takaruumiin tuuheat ja viuhkamaiset sukaset, mikä tekee näiden hankajalkaisten ulkonäöstä melko karvaisen.

Tynnyrihankajalkaisen ohella Itämeressä elää kaksi muuta, täällä alkuperäistä Acartia-suvun lajia. Näistä Acartia longiremis on hoikka ja kapea, ja sillä on keskivartalon viimeisessä jaokkeessa okaset, joten se on helppo erottaa muista saman suvun lajeista. 

Sen sijaan tynnyrihankajalkaisen ja Acartia bifilosan erottaminen toisistaan on vaikeaa. Tynnyrihankajalkaisen keksivartalo on lajin nimen mukaisesti lyhyt ja leveä, pyrstöhaarukka (furca) on pullea ja koirailla karvainen. Muut lajituntomerkit liittyvät tyypillisesti 5. uimajalkapariin, jota hankajalkaset käyttävät lisääntymistoimissa. A. tonsa -naarailla 5. uimajalkaparin nivelen ja tyven välissä on pieni nystyrämäinen uloke, ja jalka on kärjestä sahalaitainen. Koiran 5. jalkaparin oikea jalka on sisäänpäin käppyrässä ja siinä on sisäpuolella 2 pyöreää uloketta, joista toisessa on piikki.

Lajinmääritykseen tarvitaan mikroskooppia ja kokemusta planktontunnistuksesta.

Alkuperä ja levinneisyys

Tynnyrihankajalkainen on havaittu ensimmäisen kerran Itämeressä 1924 ja Suomenlahdessa 1939.

On epäselvää, mistä tynnyrihankajalkainen on Itämereen levinnyt. Tynnyrihankajalkainen sietää laajoja lämpötila- ja suolaisuuseroja, ja sitä esiintyykin ympäri maailmaa melkein kaikilla merialueilla paitsi arktisilla vyöhykkeillä. Sillä on hyvin kestävät lepomunat, joiden avulla se lienee levinnyt laivojen painolastivesien mukana mannerten ja valtamerten välillä.

Tynnyrihankajalkainen viihtyy parhaiten lauhkeissa ja lämpimissä vesissä, rannikon tai jokien suistojen tuntumassa kun veden lämpötila on vähintään +10° C.

Itämeressä lajia havaitaan pääasiassa keskikesästä syksyyn asti. Suomessa sitä tavataan Suomenlahdella.

Acartia tonsan alkuperäinen esiintymisalue on tuntematon. Ensimmäiset havainnot ovat 1900-luvun alusta Pohjois-Amerikan rannikolta sekä Australiasta Sydneyn satama-alueelta. Myös esiintyminen satama-alueilla viittaa tynnyrihankajalkaisen levittäytyneen alueille laivojen painolastivesien mukana.

Haitat

Tynnyrihankajalkainen sietää hyvin ympäristömuutosia, ja sen tiedetään olevan hankajalkaisista ainoa joka voi syrjäyttää muita, alueilla alkuperäisiä Acartia-suvun lajeja, jos olot äkisti muuttuvat ja muutoksille herkempien lajien populaatiot pienenevät.

Torjunta

Tynnyrihakajalkainen on levinnyt laivojen painolastivesien mukana ympäri maailmaa, ja sitä ei voi enää torjua alueilta, joille se on levittäytynyt.

Kansainvälinen painolastivesiyleissopimus “International Convention for the Control and Management of Ships' Ballast Water and Sediments” astui voimaan 8.9.2017. Sopimuksella pyritään ehkäisemään alusten painolastivesien mukana leviävien vieraiden eläin- ja kasvilajien kulkeutumista uusiin elinympäristöihin.

Lisätiedot

Telesh, I. & Heerkloss, R. (2004): Atlas of Estuarine Zooplankton of the Southern and Eastern Baltic Sea, Part II: Crustacea 74-75

Rajasilta, M & Vuorinen, I. (2008): Suomen murtovesialueen eläinplankton määritysopas, 26-37.

NOBANIS - Marine invasive species in Nordic waters - Fact Sheet Acartia tonsa

University of Michigan, Museum of Zoology: Acartia tonsa

Marine Planktonic Copepods: Acartia tonsa

Kuvauksen laatijat

Siru Tasala (SYKE) 2019