Kanadanpiisku (Solidago canadensis)

Kanadanpiisku
(Solidago canadensis)

Lajin vakiintuneisuus: Vakiintunut

Kansallisen vieraslajistrategian laji (2012)

Ilmoita havainto

Kuva: Terhi Ryttäri, SYKE, CC-BY-NC-4.0
Kanadanpiisku (Solidago canadensis) - Terhi Ryttäri, SYKE, CC-BY-NC-4.0
Kuva: Jouko Rikkinen, CC-BY-NC-4.0
Kanadanpiisku (Solidago canadensis) - Jouko Rikkinen, CC-BY-NC-4.0
Kuva: Jouko Rikkinen, CC-BY-NC-4.0
Kanadanpiisku (Solidago canadensis) - Jouko Rikkinen, CC-BY-NC-4.0
Kuva: Jouko Rikkinen, CC-BY-NC-4.0
Kanadanpiisku (Solidago canadensis) - Jouko Rikkinen, CC-BY-NC-4.0
Kuva: Johanna Kolehmainen, CC-BY-NC-SA-4.0
Kanadanpiisku (Solidago canadensis) - Johanna Kolehmainen, CC-BY-NC-SA-4.0

Havainnot

Ilmoita havainto

Taksonomia

  • Eliökunta (Biota)
    • Aitotumaiset (Eucarya)
      • Kasvit (Plantae)
        • Streptophyta
          • Putkilokasvit (Tracheophyta)
            • Koppisiemeniset (Magnoliopsida)
              • Asterales
                • Asterikasvit (Asteraceae)
                  • Piiskut (Solidago)
Kuva: Terhi Ryttäri, SYKE, CC-BY-NC-4.0
Kanadanpiisku (Solidago canadensis) - Terhi Ryttäri, SYKE, CC-BY-NC-4.0

Luonnehdinta

Suomeen on tuotu koristekasveiksi useita pohjoisamerikkalaisia piiskulajeja. Niistä selvästi yleisimmät ovat kanadanpiisku ja isopiisku (Solidago gigantea). Ne ovat monivuotisia, usein laajoja kasvustoja muodostavia, kookkaita (jopa 2 m) ruohoja; kasvustot ovat hyvinkin pitkäikäisiä juurakkojensa turvin. Ruodittomat joskin kapeatyviset lehdet sijaitsevat varrella tiheässä. Niiden kapea (suikea), teräväkärkinen lapa on laidoiltaan harvaan teräväsahainen; luonteenomainen suonitus koostuu keskisuonesta ja sen molemmin puolin yhdestä vahvasta ja yhdestä heikosta samansuuntaisesta suonesta (lehti tapaa näyttää kolmisuoniselta). Suomessa lajit kukkivat vasta elo–lokakuussa runsain keltaisin, alle 1 cm levein mykeröin, jotka muodostavat näyttävän, enimmäkseen kaarevahaaraisen kertokukinnon.

Yleisin niistä on kanadanpiisku, joka voi kasvaa 1,5 m korkeaksi. Harvinaisempia ovat vieläkin kookkaammiksi kasvavat korkeapiisku (S. altissima) ja isopiisku (S. gigantea ssp. serotina). Lisäksi Suomesta on löytynyt säiläpiiskua (S. graminifolia) sekä puutarhakäyttöön jalostettuja lajiristeymiä eli tarhapiiskuja.

Kanadanpiiskun lehdet ovat ruodittomat ja tiheässä, muodoltaan soikeat ja lähes ehytlaitaiset, päältä sileät ja alta lyhytkarvaiset. Kasvi kukkii elo–lokakuussa keltaisin, alle 1 cm levein mykeröin, jotka muodostavat näyttävän kukinnon. Hapsihaivenin varustetut siemenet leviävät tuulten mukana pitkiä matkoja.

Kanadan- ja isopiisku lisääntyvät sekä siemenistä että kasvullisesti juurakonkappaleista. Ne siementävät runsaasti: yksi verso voi tuottaa yli 10 000 siementä. Hapsihaivenin varustetut siemenet (oikeastaan pähkylähedelmät) leviävät tuulten mukana pitkiäkin matkoja.

Tunnistaminen

Kanadanpiisku kuuluu sukunsa taksonomisesti erityisen vaikeaan ryhmään, jonka kasvit voidaan luokitella ja on luokiteltu monin tavoin lajeiksi ja roduiksi. Kanadan- ja isopiisku ovat kuitenkin ainakin lähemmällä tarkastelulla toisistaan helposti erotettavia. Kanadanpiiskun kukinnon alapuolinen varsi on härmeetön ja joko yläosastaan tai koko pituudeltaan selvästi karvainen ja lehdet ovat jokseenkin kauttaaltaan lyhyt- tai pitkähkökarvaisia. Isopiiskun varsi on kukintohaaroihin asti kalju ja usein vaaleahärmeinen ja lehdet ovat enintään alapinnan keskisuonta myöten hieman karvaisia. Pähkylöiden lenninhaivenet auttavat määrittämisessä: kanadanpiiskulla hohtavanvalkoisia, isopiiskulla rusehtavia. Vallitseva kaljuus sekä rotevampi varsi, usein lyhyemmät mykeröperät ja millin tai pari isommat mykeröt antavat isopiiskulle kanadanpiiskua heleämmän, karskimman ja tuuheampilatvaisen ilmeen, joten harjoittelun tuloksena lajit voi oppia suurella todennäköisyydellä tunnistamaan erilleen etäältäkin. – Samaan ryhmään kuuluva korkeapiisku (Solidago altissima) puuttunee Suomesta ainakin karkulaisena, sillä suomalaiset tiedot lajista tarkoittavat varmaan järjestään kanadanpiiskun runsaskarvaista muunnosta. Iso- ja korkeapiiskusta kerrotaan lisää niiden omissa lajikorteissa.

Ainoan kotimaisen piiskulajimme kultapiiskun (Solidago virgaurea) erottaa mainituista pohjoisamerikkalaisista piiskuista sen pienempi koko ja erilainen yleisilme. Kultapiiskun kukintohaarat ovat pystyjä tehden kukinnosta suppean lieriömäisen tai kartiomaisen, kun taas pohjoisamerikkalaisilla piiskuilla kukinto on harittavampihaaraisena leveän kartiomainen. Kultapiisku aloittaa kukkimisen yleensä heinäkuussa, Amerikan piiskut hieman myöhemmin kukkien aina talven tuloon asti.

Alkuperä ja levinneisyys

Kanadanpiisku on kotoisin Pohjois-Amerikasta laajalta alueelta, joka ulottuu pohjoisessa Alaskaan ja Nova Scotiaan asti. Eurooppaan se tuotiin koristekasviksi jo 1600-luvulla ja Suomeenkin se niin varhain, että sitä pidetään perinneperennana. Nykyään kanadanpiiskua kasvaa suuressa osassa Eurooppaa, etelässä aina Pohjois-Italiaan saakka. Kasvupaikkoina sillä ovat monenlaiset ihmisten muuttamat elinympäristöt, esimerkiksi teiden- ja rautateidenvarret sekä hylätyt viljelymaat ja joenvarret. Korkea- ja isopiisku ovat myös levinneet Euroopassa laajoille alueille ja kasvavat hylätyillä pelloilla, metsänreunoissa ja joenvarsilla.Suomessa ensimmäinen havainto luontoon karanneesta kanadanpiiskusta on vuodelta 1910. Nykyisin sitä kasvaa viljelykarkulaisena etenkin Uudenmaan ja Etelä-Hämeen tiheästi asutuilla alueilla, ja pohjoisimmat havainnot ovat Oulun eteläpuolelta. Luontoon se on levinnyt useimmiten siirtola- ja kartanopuutarhoista. Myöhäisenä kukkijana kanadanpiisku ei yleensä ole ehtinyt tuottaa siemeniä, mutta se näyttäisi viime vuosina alkaneen levitä yhä tehokkaammin. Se leviää etenkin Etelä-Suomessa monin paikoin ratavarsilla, tienpientareilla ja ojissa mitä ilmeisimmin tuulten kuljettamista siemenistä. Sitä tavataan myös joutomailla, rantapensaikoissa sekä viljavissa metsissä ja niiden reunoissa. 

Kanadanpiisku on luokiteltu haitalliseksi myös Ruotsissa, Norjassa, Virossa, Latviassa, Liettuassa ja Tanskassa.

Haitat

Kanadanpiisku on niittymäisissä elinympäristöissä voimakas kilpailija, joka syrjäyttää etenkin kedoilta ja kosteammilta niityiltä sekä tienpientareilta niiden alkuperäistä lajistoa. Piiskut säilyvät sitkeästi valtaamillaan kasvupaikoilla ja leviävät tuulen mukana siemenistä helposti myös uusille sijoille. Puutarhajätteitä tai maa-aineksia siirrettäessä juurakotkin pääsevät matkaamaan uusille maille. Laajoiksi levittäytyessään piiskukasvustot saattavat muodostua esimerkiksi kulttuurimaiseman näkyväksi mutta ei aina niin toivotuksi osaksi.

Keski-Euroopassa tehdyissä tutkimuksissa piiskukasvustojen on todettu vaikuttavan kielteisesti useisiin hyönteisryhmiin, mm. muurahaisiin, mehiläisiin, kukkakärpäsiin, perhosiin ja jopa lintuihin. Tällä voi olla merkittäviä seurannaisvaikutuksia koko paikallisekosysteemiin.

Pohjoisamerikkalaiset piiskut eivät ole toistaiseksi pystyneet leviämään ja valloittamaan pientareitamme lupiinin tavoin. Ne kukkivat vasta loppukesällä, eivätkä siten yleensä ehdi tehdä itävää siementä. Ilmaston lämmetessä ja kasvukauden pidetessä leviämisuhka kuitenkin kasvaa. Meillä näyttäisikin jo nyt olevan piiskukantoja, jotka ehtivät tuottaa kypsiä pähkylöitä. Tulevaisuudessa piiskujen kurissapito voikin muuttua hankalaksi, koska niiden lenninhaivenelliset siemenet pystyvät leviämään tuulten mukana pitkiä matkoja. Piiskujen jäykät varret säilyvät pitkälle talveen, jolloin siemenet voivat levitä hangen pintaa pitkin esteettömämmin kuin kesällä.

Torjunta

Suomen luontoon kuulumattomien piiskujen tulisi pysyä puutarhan rajojen sisäpuolella. Jotta ne eivät leviäisi kotipuutarhan ulkopuolelle, tulisi niiden kukinnot katkaista ennen siementen kypsymistä. Kerran kasvupaikalle juurtuneita piiskukasvustoja on vaikea hävittää, koska niiden juurakot ovat sitkeitä ja kasvustot leviävät juurakonkappaleista. Tehokkain keino hävittää kasvusto kokonaan on kaivaa kasvit ylös juurineen.Kasvustot voi myös niittää ne kaksi kertaa vuodessa (touko- ja elokuussa) useiden vuosien ajan. Niittämisen jälkeen kasvuston peittäminen muovilla saattaa myös estää kasvua. Myös maaperän kyntämistä voi kokeilla.

Mitä minä voin tehdä

Kerää kotipuutarhasi piiskujen kukinnot syksyllä maljakkoon - näin estät siementen leviämisen luontoon.

Lisätiedot

de Groot M, Kleijn D, Jogan N (2007) Species groups occupying different tropic levels respond differently to the invasion of semi-natural vegetation by Solidago canadensis. Biol Conserv 136:612–617 doi.org/10.1016/j.biocon.2007.01.005

Moroń D, Lenda M, Skórka P, Szentgyorgyi H, Settele J, Woyciechowski M (2009) Wild pollinator communities are negatively affected by invasion of alien goldenrods in grassland landscape. Biol Conserv 142:1322–1332 doi.org/10.1016/j.biocon.2008.12.036

Lenda, M., Witek, M., Skórka, P., Moron, D. & Woyciechowski, M. 2013: Invasive alien plants affect grassland ant communities, colony size and foraging behaviour. - Biological Invasions

Skórka P, Lenda M, Tryjanowski P (2010) Invasive alien goldenrods negatively affect grassland bird communities in Eastern Europe. Biol Conserv 143:856–861 doi.org/10.1016/j.biocon.2009.12.030

Weber, E. 1997: Morphological variation of the introduced perennial Solidago canadensis L. sensu lato (Asteraceae) in Europe. – Bot. J. Linn. Soc. 123(3): 197–210. doi.org/10.1111/j.1095-8339.1997.tb01413.x

Werner, P.A., Bradbury, I.K. & Gross, R.S. 1980: The biology of Canadian weeds: 45. Solidago canadensis L. – Canad. J. Pl. Sci. 60(4): 1393–1409. doi.org/10.4141/cjps80-194

Kanadanpiisku NOBANIS-tietokannassa (englanniksi)

Kanadanpiisku Norjassa (norjaksi)

Kuvauksen laatijat

--- ja Arto Kurtto, LUOMUS, 2017