Piikkisalaatti

Tämä laji on vieraslaji, jota ei ole säädetty haitalliseksi eli se ei kuulu kansalliseen eikä EU:n haitallisten vieraslajien luetteloon, ja esimerkiksi lajin myynti ja kasvattaminen ovat edelleen sallittuja. Kaikkia vieraslajeja koskee kuitenkin vieraslajilain mukainen ympäristöön päästämisen kielto ja siksi niihin on syytä suhtautua varauksella.

Piikkisalaatti on sinertävänharmaan sävyinen, pisteliäs yksi- tai kaksivuotinen ruoho. Piikkisalaatti kiinnittyy alustaansa vankalla paalujuurella ja kasvaa kesän aika jopa metrin korkuiseksi, mutta epäsuotuisassa kasvuympäristössä sen pituus voi jäädä vain kymmeneen senttimetriin.

Piikkisalaatti on Suomessa omaleimainen, helposti tunnistettava kasvi. Se muistuttaa valvatteja (Sonchus) ja voikukkia (Taraxacum), mutta eroaa niistä useilla tuntomerkeillä: piikkisalaatti kääntää lehtensä pystytasoon kyljittäin ja sen lehtien alapinnan keskisuoni on varustettu piikein. Mykeröt ovat valvattien mykeröitä pienempiä ja runsaslukuisempia.

Lehdet sijaitsevat kierteisesti jäykällä, vaalealla ja usein oksamaisella varrella. Avoimilla ja aurinkoisilla kasvupaikoilla lehdet asettuvat pystytasossa yläviistoon muodostaen kaksi riviä, joista toinen osoittaa etelään ja toinen pohjoiseen. Lehtilapa on kova ja nuolityvisesti vartta ympäröivä, ja se jakautuu tavallisesti parittaisiksi sivuliuskoiksi, joista päätöliuska on leveän kolmiomainen tai vinoneliömäinen. Harvoin lehdet ovat liuskattomia lukuun ottamatta nuolityveä. Lehtilaidan epätasainen hammastus terävöityy ohuilla piikeillä, ja alapinnan voimakkaassa keskisuonessa on riveittäin suuria vaaleita piikkejä.

Keski- ja loppukesällä varsi ja haarat jakautuvat useiksi hoikiksi versoiksi, joille kehittyy satoja siroja mykerökukintoja. Kukinta on hillitty: vain osa vaaleankeltaisista mykeröistä on kerrallaan avoinna, ja nekin aukeavat vain selkeällä säällä. Yksittäinen mykerö kukkii yhden päivän. Tämän vuoksi latvuksessa on pitkään nähtävissä eri kehitysvaiheisia mykeröitä nupuista niihin, jotka jo levittävät pähkylähedelmien valkoisia lenninhaivenia.

Piikkisalaattia esiintyy laajalla vyöhykkeellä Euroopasta ja Pohjois-Afrikasta aina läntiseen Kiinaan saakka. Sen alkuperäinen luontainen levinneisyysalue on kuitenkin huomattavasti suppeampi, todennäköisesti Välimeren seudulla tai molekyylitutkimusten perusteella Armeniassa ja Itä-Anatoliassa. Ihmisen toiminta on laajentanut lajin esiintymisaluetta varhain, ja viimeaikaisia uusia leviämisalueita ovat muun muassa eteläinen Etelä-Amerikka, Pohjois-Amerikka (pohjoisessa Etelä-Kanadaan asti), Uusi-Seelanti, Australia, Itä-Aasia, Etelä-Afrikka, Azorit sekä Luoteis-Eurooppa. Lajia voidaankin nykyisin pitää lähes kosmopoliittisena, ja sen leviäminen uusille alueille jatkuu edelleen.

Euroopassa piikkisalaatti on laajentanut esiintymisaluettaan etelästä pohjoiseen 1800-luvun alusta lähtien. 1970-luvun lopulle saakka levinneisyyden kasvu on vastannut ilmaston lämpenemisen mahdollistamaa alueen laajentumista. Myöhemmin tämä yhteys on kuitenkin heikentynyt, mikä saattaa viitata siihen, että ilmastonmuutos on edennyt liian nopeasti lajin mukautumiskykyyn nähden. Tämä voi viitata siihen, että lajilla on edelleen merkittävää leviämispotentiaalia pohjoiseen.

Suomessa piikkisalaatti havaittiin ensimmäisen kerran 1800-luvun lopulla Porissa ja Vaasassa, todennäköisesti painolasti- tai viljatulokkaana. 1970-luvun lopulla havaintoja oli noin 20 ja löytöpaikkoja hieman yli kymmenen. Tuolloin laji oli vakiintunut nähtävästi vain Turussa, jonne se oli todennäköisesti levinnyt 1950-luvulla kasvitieteellisistä puutarhoista. 1980-luvulla piikkisalaatti vakiintui myös Naantaliin, ilmeisesti kivihiilen tai viljan mukana kulkeutuneena. Nykyisin Turun seudun pysyvä levinneisyysalue ulottuu pohjoisessa Kustaviin, Mynämäelle ja Pöytyälle sekä etelässä Paraisille (myös Korppoon Utö) ja Saloon saakka.

Piikkisalaatti esiintyy nykyisin Suomessa pääasiassa ihmisen voimakkaasti muokkaamilla alueilla ja painottuu erityisesti Etelä-Suomen kaupunkiseuduille. Toistaiseksi lajin haitat ovat jääneet paikallisiksi esimerkiksi hankaloittaen taajamien julkisten istutusten ylläpitoa esiintyessään runsaana.

Lajin leviäminen Suomessa vaikuttaa olevan alkuvaiheessa. Kun olosuhteet ovat suotuisat, piikkisalaatti voi siirtyä nopean leviämisen ja runsastumisen vaiheeseen, johon saattaa sisältyä myös kasvupaikkakirjon laajeneminen kohti luonnontilaisempia elinympäristöjä. Tällainen kehityskulku on ollut tyypillinen monille nykyisin haitallisiksi luokitelluille vieraslajeille, ja vastaavaa on havaittu piikkisalaatin kohdalla muun muassa Hollannissa, Brittein saarilla, Pohjois-Amerikassa ja Australiassa.

On mahdollista, että piikkisalaatti vakiintuu tulevaisuudessa Suomessa laajemmalle alueelle, ellei sen leviämistä seurata ja hallita. Voimakkaasti muokatuilla viljelymailla laji ei yleensä menesty, sillä sen elinkiertoon sisältyy lehtiruusukevaihe, mutta se voi asettua muunlaisille viljelyksille. Näillä alueilla piikkisalaatti on todettu haitalliseksi erityisesti Pohjois-Amerikassa ja Australiassa: sen mykerönuppuja on vaikea erottaa viljanjyvistä, maitiaisneste voi tukkia korjuukoneita ja lisätä sadon kosteuspitoisuutta. Lisäksi lajista on kehittynyt tietyille herbisideille resistenttejä kantoja.

Ruokasalaattiviljelysten läheisyydessä piikkisalaatti voi toimia salaatinlehtihomeen (Bremia lactucae) itiöiden lähteenä. Vaikka ruokasalaatin (Lactuca sativa) taudinkestävyyttä on parannettu piikkisalaatin perimän avulla, taudinaiheuttajasta kehittyy jatkuvasti uusia kantoja, jotka voivat ohittaa jalostuksen tuottaman vastustuskyvyn.

Piikkisalaatti tuottaa yleensä 20 000-200 000 siementä. Yksi siemen painaa noin puoli milligrammaa. Kasvit on hävitettävä ennen siementämistä tuulilevintäisten siementen leviämisen estämiseksi. Pelkkä katkaisu ei usein riitä, sillä se voi edistää uusien kukintoversojen muodostumista alempaa versolta. Tehokkain torjuntamenetelmä on kasvien poistaminen juurineen ennen kukintaa. Toimenpidettä vaikeuttavat lehtien piikkisyys, maitiaisneste sekä syvälle ulottuva paalujuuri, minkä vuoksi tarvitaan suojakäsineitä ja kaivamiseen soveltuva työkalu. Herbisidit tehoavat pääasiassa vain lajin varhaisvaiheisiin.

Koska piikkisalaatin siemenpankki säilyy maassa vain 1–3 vuotta, laajatkin esiintymät voidaan hävittää tehokkaalla ja toistuvalla kitkennällä suhteellisen nopeasti.

Jos piikkisalaattia havaitaan puutarhassa tai piha-alueella, se on poistettava juurineen ennen kukintaa. Lajin leviämisen seurantaan voi osallistua ilmoittamalla havainnoista vieraslajit.fi -sivuston kautta.