Minkki (Neovison vison)

Minkki
(Neovison vison)

Lajin vakiintuneisuus: Vakiintunut

Kansallisen vieraslajistrategian laji (2012)

Ilmoita havainto
(lomakkeet.luke.fi)

Kuva: Anna Wójtowicz, CC-BY-SA-2.5
Minkki (Neovison vison) - Anna Wójtowicz, CC-BY-SA-2.5

Havainnot

Ilmoita havainto
(lomakkeet.luke.fi)

Taksonomia

  • Eliökunta (Biota)
    • Aitotumaiset (Eucarya)
      • Eläimet (Animalia)
        • Selkäjänteiset (Chordata)
          • Selkärankaiset (Vertebrata)
            • Nisäkkäät (Mammalia)
              • Petoeläimet (Carnivora)
                • Näätäeläimet (Mustelidae)
                  • Näädät (Mustelinae)
                    • Minkit (Neovison)
Kuva: Esko Räsänen, Esko Rasanen, ©
Minkki (Neovison vison) - Esko Räsänen, Esko Rasanen, ©

Vieraslajiluokittelusta

Haitallinen vieraslaji (kansallinen luettelo)

Minkki on luokiteltu kansallisesti haitalliseksi vieraslajiksi osana sellaisten petoeläinten ryhmää, jotka ovat Suomessa luontaisen levinneisyysalueensa ulkopuolella ja kulkeutuneet meille ihmisen mukana.

Haitallista vieraslajia ei saa päästää ympäristöön eikä tuoda Suomeen EU:n ulkopuolelta eikä myöskään toisesta EU-maasta, pitää hallussa, kasvattaa, kuljettaa, saattaa markkinoille, välittää taikka myydä tai muuten luovuttaa.

Vieraslajilla tarkoitetaan lajia, joka on levinnyt luontaiselta levinneisyysalueeltaan uudelle alueelle ihmisen mukana joko tahattomasti tai tarkoituksella. Lajit, jotka luontaisesti leviävät Suomeen esimerkiksi ilmastonmuutoksen seurauksena, ovat tulokaslajeja, eivätkä ne kuulu vieraslajisäädösten piiriin.

 

 

Luonnehdinta

Minkki (Neovision vison) kuuluu pieniin näätäeläimiin.

Tunnistaminen

Minkin ruumiin pituus on yleensä 35–45 cm, hännän 13–23 cm ja urosten paino 0,5 kg–1,5, naaraiden alle kilon (Jensen 1993). Minkki on väritykseltään tummanruskea, joskus jopa mustanruskea ja myös pohjavilla on tumma. Leuan alla on vaalea täplä, joskus valkoinen laikku voi ulottua kaulaan asti. Tarhasta karanneet yksilöt voivat olla muunkin värisiä.

Aikaisemmin Suomesta jo hävinneen vesikon (Mustela lutreola) yhtenä keskeisenä tuntomerkkinä oli vesikon valkoinen ylähuuli. Nykyisin noin 10–20 % minkkiyksilöistä on ylähuulessa valkoista (Bjärvall & Ullsröm 2011).

Minkkiin verrattuna samankokoisella hillerillä (Mustela putorius) on enemmän valkoista kuononpään ympärillä, vaalea vyö silmien takana sekä vaaleata korvanlehdissä. Hillerin pohjavilla on vaalea ja karvat ovat tummat kärjistä, vaaleat tyvistä.

Alkuperä ja levinneisyys

Pohjois-Amerikasta kotoisin oleva minkki tuotiin Fennoskandiaan 1920-luvulla, kuten Suomeenkin, alun perin turkiseläimeksi.Laji levisi nopeasti tarhakarkulaisena myös luontoon ja ensimmäiset tällaiset havainnot tehtiin Suomessa 1932 (Westman 1966). Muutamassa vuosikymmenessä minkki levittäytyi jokseenkin koko Fennoskandiaan (Kauhala 1998). Minkkikannan nopeaa levittäytymistä ja kasvua selittävät osaltaan venäläisten tekemät istutukset Karjalaan ja Kuolan niemimaalle vuosina 1934–65. 1940-luvulla minkkejä tavattiin lähinnä turkistarhojen lähellä lounais- ja länsirannikolla sekä saaristossa. Minkki runsastui länsirannikolla 1950-luvulla, etelärannikolla 1960-luvun alkupuolella ja muualla vasta 1960- ja 70-luvuilla. Lajin runsastumista pystyttiin seuraamaan mm. koko maassa tehtävien riistatiedustelujen avulla. Nykyisin minkkiä tavataan pohjoisinta Lappia myöten. Sen saalismäärät ovat vuosittain noin 50 000 yksilöä.

Haitat

Minkin on todettu olevan Suomessa haitallinen etenkin saaristoalueilla, jossa se tuhoaa lintujen pesiä ja saalistaa aikuisia lintuja. Se ui vaivatta kilometrien matkoja saaresta toiseen. Ennen minkin tuloa Suomesta puuttui merilintuja saalistava näätäeläin, sillä vesikko ei viihtynyt saaristossa. Saalistukseen sopeutumattomat alkuperäislajit ovat erityisessä riskiryhmässä tulokaspetojen suhteen, Suomessa on osoittautunut, että minkki verottaa etenkin riskilän (Cepphus grylle) kantoja. Ruokkilinnut ovat erityisen alttiita minkin saalistukselle, sillä ne ovat minkille sopivan kokoisia ja pesivät yhdyskunnissa.

Kautta esiintymisalueensa minkki on osoittanut saalisvalikoimansa joustavuuden. Se käyttää ravintonaan muun muassa linnunpoikasia ja munia, aikuisia lintuja, matelijoita, sammakkoeläimiä, piennisäkkäitä, kaloja, raatoja sekä marjoja ja sieniä. Emolintujen syöminen on monien lajien pesimäkantojen kehitykselle jopa poikasten syömistä haitallisempaa. Kaloista simput, ahvenet ja kivinilkat kuuluvat ulkosaaristossa minkin saalisvalikoimaan, ja kala on ratkaisevassa osassa minkin selviytymisen kannalta. Ulkosaaristossa kesäkuussa lintujen osuus minkin ravinnosta on suurimmillaan ja pikkujyrsijöiden osuus vaihtelee niiden kannanvaihtelujen mukaan. Minkki saalistaa myös sammakoita ja voi vaikuttaa negatiivisesti niiden kannankehitykseen (Ahola ym. 2006, Salo ym. 2010). Minkeillä saattaisi olla vaikutusta myös rapukantoihin.Minkki vaikuttaa saalislajeihin myös epäsuorasti, sillä lintunaaraat voivat välttää pesimistä alueilla, joissa minkkiä esiintyy.

 

 

Torjunta

 

Minkin tehopyynti on ollut keskeinen tekijä ulkosaariston lintukantojen suojelussa. Erityisen tärkeää se on ollut sellaisten valtakunnallisesti uhanalaisten lajien suojelussa, joiden pääpaino on saaristoalueilla, kuten karikukon, pilkkasiiven, riskilän ja punajalkaviklon osalta.

Hyvin harva muu saariston luonnonhoitotoimenpide kuin pienpetopyynti antaa yhtä hyviä tuloksia. Esimerkiksi Turun yliopiston ja Metsähallituksen yhteistyönä vuosina 1992–2001 toteutettu minkinpoistokoe Saaristomeren kansallispuiston ulkosaaristossa antaa kuvan pienpetopyynnin vaikutuksista. Kaksi minkinpoistoaluetta, jotka käsittivät noin 60 saarta ja luotoa, pystyttiin kokeen ajan pitämään käytännössä minkittöminä, ja linnuston vaste oli vakuuttava: poiston tuloksena 14 lintulajin kannat 22:sta runsastuivat merkittävästi. Myös luotokohtainen lintulajien määrä kasvoi selvästi toisella poistokohteella.

Minkin pyydystämiseen ja tappamiseen sovelletaan pääasiassa samoja säännöksiä, jotka metsästyslain ja -asetuksen mukaan koskevat rauhoittamattomia eläimiä. Pyydystämiseen ei vaadita metsästyskorttia. Eläimen saa silti pyydystää vain, jos tuntee lain vaatimukset ja osaa toimia niiden mukaisesti. Pyydystettävä eläinlaji täytyy tunnistaa varmuudella, ja pyytäjän tulee tuntea sallitut pyyntivälineet ja -menetelmät. Eläin on aina lopetettava mahdollisimman nopeasti ja kivuttomasti, ja lopetuksen saa tehdä vain henkilö, jolla on siihen riittävät tiedot ja taidot. Pyydystämisestä tai tappamisesta ei saa myöskään aiheutua vaaraa ihmisille eikä koti- tai riistaeläimille.Säännösten rikkominen on rangaistavaa.

Mitä minä voin tehdä

Koska laji on säädetty haitalliseksi vieraslajiksi, sen maahantuonti, kasvatus, myynti ja muu hallussapito sekä ympäristöön päästäminen on kielletty.

Ilmoita minkkivahavaintosi vieraslajinisäkkäiden ilmoituslomakkeella.

Minkkiä saa kasvattaa Suomessa edelleen turkistarhausta varten (valtioneuvoston asetus vieraslajeista aiheutuvien riskien hallinnasta 704/2019, 2.2 §:n 2 kohta).

Lisätiedot

Julkaisuja aikajärjestyksessä

  • Reid, F., Schiaffini, M. & Schipper, J. 2016. Neovison vison. The IUCN Red List of Threatened Species 2016: e.T41661A45214988. http://dx.doi.org/10.2305/IUCN.UK.2016-1.RLTS.T41661A45214988.en. (Cited 25 August 2016)
  • Birnbaum, C. (2013): NOBANIS – Invasive Alien Species Fact Sheet – Neovison vison. – From: Online Database of the European Network on Invasive Alien Species – NOBANIS www.nobanis.org, Date of access 9/11//2016.
  • Nylander, Eija. 2013. Metsästys 2012 Riista- ja kalatalous. Tilastoja 4/2013. 36 s.  http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-303-020-6.
  • Persson,  S.,  Brunström,  B.,  Bäcklin,  B.M.,  Kindahl,  H.  ja  Magnusson,  U.  2012. Wild  mink  (Neovison  vison)  as sentinels in environmental monitoring. Acta Vet. Scand. 54, 1-3.
  • Bjärvall, Anders & Ullsröm, Staffan. 2011. Suomen nisäkkäät. Otava. 280s. ISBN 9789511256335.
  • Zabala,  J.  Zuberogoitia,  I.  &  Gonzalez-Oreja,  J.  2010. Estimating  costs  and  outcomes  of  invasive  American mink  (Neovison  vison)  management  in  continental  areas:  a  framework  for  evidence  based  control  and eradication. Biol. Invasions 12, 2999-3012.
  • Ahola, M.,  Nordström, M.,  Banks, P., Laanetu, N. ja  Korpimäki, E. 2006. Alien  mink  predation  induces  prolonged declines in archipelago amphibians. Proc. R. Soc. B 22, 273, 1261-1265
  • Salo, P., Ahola, M. & Korpimäki, E. 2010. Habitat-mediated impact of alien mink predation on common frog densities in the outer archipelago of the Baltic Sea. Oecologia, 163, 405-413.
  • Kauhala, K. 1998. Tulokaspetojen - minkin ja supikoiran - leviämisestä ja vaikutuksista alkuperäiseen eläimistöömme. Suomen Riista 44: 7-17.
  • Westman, K. 1966. Minkin levinneisyydestä Suomessa. Suomen Riista 18, 101-116.

Nobanis lajinimi ja linkki ja päivitetty 9.11.2016

Kuvauksen laatijat

Katja Holmala (Luke) 2016; MMM 2019