MeksikonmeskiteVieraslaji

Prosopis juliflora

Vieraslajiluokittelusta

EU:ssa haitalliseksi säädetty vieraslaji (EU:n vieraslajiluettelo)

Meksikonmeskite on säädetty haitalliseksi vieraslajiksi koko EU:n alueella. Haitallisia vieraslajeja ei saa päästää ympäristöön eikä tuoda EU:n alueelle, pitää hallussa, kasvattaa, kuljettaa, saattaa markkinoille, välittää taikka myydä tai muuten luovuttaa.


Yleiskuvaus

Meksikonmeskite kasvaa 3-12 m korkeana pensaana tai pienenä puuna. Se kestää hyvin kuivuutta. Meksikonmeskiten juuristo muodostuu syvälle menevästä paalujuuresta ja pinnallisemmasta juuristosta, mikä takaa sen veden saannin syvältä maasta ja maan pintaosista sateen jälkeen. Kasvin anatomiassa ja elintoiminnoissa on useita sopeumia, jotka auttavat selviytymään kuivuudessa. Siemenillä on kova, ehjänä vettä läpäisemätön kuori ja voimakas dormanssi ja ne säilyvät itämiskykyisinä pitkään, mikä on auttanut leviämisessä tulvavesien ja rannikolla meriveden välityksellä. Meksikonmeskiteä pidetään yhtenä pahimmista invasiivisista vieraskasvilajeista. Meksikonmeskiteä on istutettu tuottamaan polttopuuta ja rehua, erityisesti 1980-luvulla. Laiduntavat eläimet levittävät siemeniä tehokkaasti. Kasvia on käytetty myös puutarhoissa.


Tunnistaminen

Meksikonmeskiten puuaines on kovaa ja kaarna vihreää. Oksissa ja rungossa on 0,5 – 5 cm pitkiä okaita. Lehdet ovat vihreät tai harmaanvihertävät, 2 kertaa parilehdykkäiset ja 0,5 – 7,5 cm pitkät lehtiruodin kera. Yksittäiset lehdykät ovat pieniä, soikeita-tasasoukkia. Terttumaiset kukinnot ovat 7-15 cm pitkät, aluksi vihertävän valkoiset ja muuttuvat myöhemmin vaaleankeltaisiksi. Siemenet ovat paloissa, jotka ovat 8-29 cm pitkiä, väri oljenkeltaisesta ruskeaan.


Alkuperä ja yleislevinneisyys

Meksikonmeskite kasvaa luontaisena Meksikossa, Väli-Amerikassa ja Etelä-Amerikan pohjoisosissa. Laji on sopeutunut kuivuuteen ja ravinneköyhyyteen ja kasvaakin usein siellä, missä nämä olosuhteen rajoittavat muiden lajien kasvua. Se kasvaa voimakkaan invasiivisena kuivilla ja puolikuivilla alueilla, joissa ei esiinny pakkasia. Meksikonmeskite on julistettu haitalliseksi monissa Afrikan maissa, Aasiassa mm. Pakistanissa, Australiassa ja Etelä-Afrikassa. Euroopassa meksikonmeskite on vakiintunut Israelissa, Länsi-Rannalla ja Jordaniassa, pienellä alueella Gran Canariaa, ja kaksi yksilöä on kasvanut Espanjassa vuodesta 1988. Euroopassa lajin on mahdollista levitä Välimeren maiden pakkasettomilla alueilla. Meksikonmeskiteä ei kasva Suomen lähimaissa, eikä sen ole mahdollista menestyä ilmastossamme.


Levinneisyys Suomessa

Meksikonmeskiteä ei kasva Suomen lähimaissa, eikä sen ole mahdollista menestyä ilmastossamme.


Haitat

Meksikonmeskite syrjäyttää luontaista, erityisesti kuivan paikan kasvillisuutta. Se on tehokas kilpailija typensidontakyvyn ja kuivuuden ja suolaisuuden sietonsa ansiosta. Piikikkäänä pensaana sen kasvuston alue voi olla läpitunkematon.


Mitä minä voin tehdä?

Koska laji on säädetty haitalliseksi vieraslajiksi, sen maahantuonti, kasvatus, myynti ja muu hallussapito sekä ympäristöön päästäminen on kielletty.

Älä osta tai kasvata tätä haitallista vieraslajia. Meksikonmeskiten tilaaminen myös nettikaupoista on kielletty. Meksikonmeskiteä ei saa luovuttaa eteenpäin. Hävitä vieraslajit puutarhastasi ja käsittele puutarhajäte niin, ettei itämiskykyisiä siemeniä tai kasvinosia voi säilyä. Huolehdi ettei laji leviä myöskään maa-aineksen mukana. Omassa puutarhassa kannattaa suosia kotimaisia tai heikosti leviäviä kasveja.

Ammattimaisella toimijalla on velvollisuus estää meksikonmeskiten sekä sen siementen ja muiden lisääntymiskykyisten kasvinosien leviäminen hallinnassaan olevan alueen ulkopuolelle esimerkiksi mullan, maa-aineksen ja muiden kasvien mukana.


Kuvaustekstin laatijat

MMM 2019, Eeva-Maria Tuhkanen (Luke) 2020

Tarkastele lajia Laji.fi-sivustolla
Yleiskielinen nimi: meksikonmeskite
Tieteellinen nimi: Prosopis juliflora
Vakiintuneisuus: Ei esiinny Suomessa

  • EU:ssa haitalliseksi säädetty vieraslaji (EU:n vieraslajiluettelo) (EU 2016/1141; 2017/1263; 2019/1262; 2022/1203)
Havaintokartta