Pseudomonas syringae pv. coronafaciens on yksi harvoista viljoja ja heiniä tartuttavista bakteereista. Se vioittaa lähinnä heinäkasvien lehtiä aiheuttamalla niihin ruskehtavan kehän reunustamia kuoliolaikkuja. Taudin suomenkielinen nimi on kehälaikku. Taudinaiheuttajaa on esiintynyt yleensä seuduilla, joilla kasvukauden alku on viileähkö ja runsassateinen. Bakteeria pidetään ensisijaisesti kauran patogeeninä, mutta sitä on löydetty muiltakin viljakasveilta ja luonnonheiniltä. Suomesta tauti on löydetty kauralta kesällä 2007.
Bakteeri aiheuttaa ensioireinaan kauran lehtiin pieniä vaaleanvihreitä, soikeita laikkuja. Ne ilmaantuvat usein kesä-heinäkuun vaihteessa ylhäältä päin laskettuna kolmanteen tai neljänteen kasvulehteen. Tartunnan alkuvaiheessa kauran kehälaikun oireet saattavat muistuttaa erehdyttävästi kauranlehtilaikun oireita. Taudin edetessä kehälaikun keskiosan vihertävä väri muuttuu vetisen harmaaksi tai ruskehtavaksi ja sitä ympäröi vaaleampi, usein kellertävä kehä. Kauranlehtilaikku puolestaan muuttuu taudin edetessä punertavanruskeaksi. Kauralla mangaanin puutoksesta johtuvan harmaalaikun oireet voi myös helposti sekoittaa kehälaikun oireisiin. Kehälaikun aiheuttaja voidaan tunnistaa varmuudella vain laboratoriomääritysten perusteella.
Kehälaikun oireet on kuvattu ensimmäisen kerran Pohjois-Amerikassa 1920 ja oireet aiheuttava bakteeri on määritetty 1927 nimellä Bacterium coronafaciens. Taudinaiheuttajasta on aiemmin käytetty nimeä Pseudomonas coronafaciens, mutta nykyisin sitä pidetään P. syringae- lajin muunnoksena pv. coronafaciens. Kehälaikkua on todettu jokseenkin kaikkialta, missä kauraa viljellään bakteerille otollisissa oloissa. Norjasta ja Ruotsista bakteeritauti on löydetty 1996, jonka jälkeen sitä on esiintynyt satunnaisesti kaurapelloilla. Suomesta bakteeri löydettiin ensimmäisen kerran kesällä 2007, jolloin sitä esiintyi erityisesti Kanta-Hämeen alueella. Toistaiseksi taudista ei ole tullut laajamittaista ongelmaa kauranviljelylle, mutta taudin esiintymistä on syytä tarkkailla.
Runsaana esiintyessään tauti voi vähentää merkittävästi kasvien yhteyttävää lehtipinta-alaa ja johtaa satotappioihin.
Taudinaiheuttaja leviää ensisijaisesti kylvösiemenen mukana, mutta sienitaudeista poiketen bakteeria ei voida torjua kylvösiemenen kemiallisella peittauksella. Taudinaiheuttajista vapaan kylvösiemenen käyttö onkin tärkein taudin ehkäisykeino. Taudinaiheuttaja voi säilyä olkijätteissä ja maassa, joten hyvä viljelykierto on tarpeen pelloilla, joilla tautia on jo todettu. Kasvukauden aikana hyönteiset, erityisesti kirvat, voivat levittää tautia. Kauralajikkeiden taudinkestävyydessä on havaittu eroja, mutta toistaiseksi ei ole riittävästi tutkimustietoa Suomessa viljeltävien kauralajikkeiden kestävyyseroista.
Kehälaikku ei ole kasvinterveyden suojelemisesta annetun lain (702/2003) tarkoittama vaarallinen kasvitauti, joten sen esiintymisestä ei ole ilmoitusvelvollisuutta.
Asko Hannukkala (Luke )