Omenan kloroottinen lehtilaikkuvirusVieraslaji

Apple chlorotic leaf spot virus

Yleiskuvaus

Omenan kloroottinen lehtilaikkuvirus (Apple chlorotic leaf spot virus, ACLV) on omenapuun piileviin viruksiin ryhmitelty RNA-virus. Virus voi kuitenkin sekainfektiona muiden virusten kanssa aiheuttaa omenoiden hedelmäoireita. Viruksen pääisäntäkasvi on omenapuu,  mutta virus esiintyy myös muilla hedelmäpuilla  (päärynä, luumu ja kirsikka). ACLV:n luontainen isäntäkasvilajisto rajoittuu pääasiassa ruusukasvien (Rosaceae) heimon kasveihin. Virus leviää kasvullisesti lisätyn sairaan taimimateriaalin mukana. Viruksen hyönteisvektoreita ei tunneta.


Tunnistaminen

Lehtioireina tietyissä alttiissa testilajikkeissa saattaa esiintyä  epäsäännöllisiä kloroottisia renkaita,  viivakuvioita ja  pieniä lehtiä. Useissa viljellyissä lajikkeissa virus esiintyy piilevänä eikä aiheuta silminhavaittavia oireita. Kuitenkin ACLV voi aiheuttaa varrennosten epäonnistumista joillakin lajikkeilla. Virus voidaan tunnistaa serologisesti ELISA-testillä ja molekyylibiologisesti PCR-testillä.


Alkuperä ja yleislevinneisyys

Virus on löydetty omenapuulta (Malus spp.) 1950-luvun lopulla USA:ssa ja Englannissa. Virusta esiintyy kaikkialla, missä omenapuita viljellään. 1980-luvun puolivälissä virus eristettiin Suomessa testiomenapuiden sekä viljeltyjen omenapuiden lehdistä ja kukista. Virus  on myöhemmin määritetty Suomessa useista omenalajikkeista ja perusrungoista sekä luumusta.  Virusta esiintyy yleisesti omenatarhoilla.


Haitat

Omenapuun piilevät virukset voivat olla syynä joidenkin perusrunkojen vieroksuntaan. Sekainfektiot muiden virusten kanssa ovat satoa alentava tekijä. Tietyt ACLV:n virusrodut aiheuttavat luumupuiden kuoren halkeilua.


Torjuntakeinot

Terveen lisäysmateriaalin käyttäminen


Lisätiedot

Plant Viruses Online: Apple chlorotic leaf spot trichovirus


Kuvaustekstin laatijat

Anne Lemmetty (Luke) 2016

Tarkastele lajia Laji.fi-sivustolla
Yleiskielinen nimi: omenan kloroottinen lehtilaikkuvirus
Tieteellinen nimi: Apple chlorotic leaf spot virus
Vakiintuneisuus: Vakiintunut

  • Laatutuhooja
Havaintokartta