Keltaviirutaudin aiheuttaja on verraten yleinen peltomaiden sieni, joka voi vioittaa syysviljoja ja nurmiheiniä. Taudinaiheuttaja tunnetaan myös Cephalosporium gramineum-nimellä. Syysvehnällä taudin oireet näkyvät selvimmin, mutta se voi elää ja levitä huomaamattomana nurmikasveilla. Taudinaiheuttaja tunkeutuu kasviin vain, jos rouste tai hyönteiset vioittavat niiden juuria.

Keltaviirutauti ilmenee lehtisuonten suuntaisina keltaisina viiruina kasvien lehdissä. Tartunnan saaneet kasvit ovat kitukasvuisia ja tähkät voivat jäädä tuppeen. Oireet syntyvät, kun taudinaiheuttaja tukkii ja tuhoaa kasvin johtosolukoita tuottamiensa solumyrkkyjen avulla.

Sieni on kuvattu ensimmäisen kerran Pohjois-Amerikassa vehnän oljista vuonna 1894. Sieni on todettu keltaviirutaudin aiheuttajaksi vehnällä ja nurmiheinillä Japanissa 1934. Pohjois-Amerikassa ja Keski-Euroopassa keltaviirutautia on esiintynyt 1950-luvulta alkaen. Ruotsissa keltaviirutautia havaittiin ensimmäisen kerran 1981 ja Suomessa sitä on esiintynyt 1990-luvun alusta lähtien. Tauti on nykyisin melko yleinen syysvehnässä, mutta aiheuttaa harvoin merkittäviä tuhoja.

Tauti voi vioittaa yksittäisiä kasveja pahasti, mutta tautia esiintyy harvoin niin runsaana, että satotappiot olisivat suuria. Lohkoilla, joilla sairaita kasveja on paljon, satohävikki voi olla syysvehnällä jopa 1500–2000 kg/ha.

Tautiriskiä voidaan vähentää noudattamalla hyvää viljelykiertoa. Erityisesti syysvehnän viljelyä syysvehnän tai heinänurmien jälkeen tulisi välttää. Taudin runsas esiintyminen kertoo maan huonosta kasvukunnosta. Kalkitus ja maan vesitalouden parantaminen vähentää tautivaaraa. Tautia vastaan ei ole kemiallisia torjuntakeinoja.

Keltaviirutauti ei ole kasvinterveyden suojelemisesta annetun lain (702/2003) tarkoittama vaarallinen kasvitauti, joten sen esiintymisestä ei ole ilmoitusvelvollisuutta.

Hokka, M. 1999. Vehnänkeltaviirutauti - ikävä yllätys. Kasvinsuojelulehti 32: 73-74.