Perunalle punamätää aiheuttaa perunarutolle lähisukuinen munasieni, Phytophthora erythroseptica. Taudinaiheuttaja vioittaa pääasiassa perunan mukuloita pellolla ja varastossa. Hyvin märissä oloissa tauti voi vaurioittaa myös versojen tyviosia. Suomessa tautia on yleensä esiintynyt satunnaisesti yksittäisissä kasveissa. Aivan viime vuosina taloudellisesti merkittäviä punamädän tuhoja on ilmennyt sateisina ja lämpiminä kesinä perunavaltaisessa viljelyssä märkyydestä kärsineillä perunapelloilla. Taudilla ei ole Suomessa muita merkittäviä isäntäkasveja kuin peruna.
Sairaan perunan mukulan malto muuttuu kumimaiseksi rönsyn puoleisesta päästä alkaen. Vioitus leviää vähitellen koko mukulaan. Pilaantumisen alkuvaiheessa vioitus ei näy selvästi päällepäin. Halkaistussa mukulassa vioittunut mallon osa on ensin harmahtavaa. Sen väri muuttuu 15–30 minuutissa hennon vaaleanpunaisesta punaisen eri sävyihin. Lopulta vioittunut malto on tummanharmaata tai miltei mustaa. Pitkälle pilaantuneet mukulat erottuvat terveistä tumman värinsä ansiosta, mutta lievä vioitus paljastuu vasta halkaisemisen tai kuorinnan jälkeen. Märissä olosuhteissa punamätä voi vioittaa myös varsien tyviä, jolloin oireet muistuttavat tyvimädän tai perunaseitin vioitusta.
Punamädän aiheuttaja, P. erythroseptica, on kuvattu ensimmäisen kerran 1913 Irlannissa. 1920-luvun puoliväliin mennessä punamätä oli todettu ainakin Skotlannissa, Englannissa, Hollannissa ja Virossa, mutta Suomessa sitä ei tiettävästi vielä tuolloin esiintynyt. Taudin ilmaantumisesta Suomeen on hyvin niukasti tietoa. Tautia on ensimmäisen kerran raportoitu esiintyneen Suomessa 1960-luvun lopussa, jolloin se oli varsin yleinen koko perunantuotantoalueella. Ainakin yksittäistapauksissa tauti aiheutti tuolloin merkittävää tuhoa. Nykyisin tauti lienee varsin yleinen yksipuolista perunaviljelyä harjoittavilla tiloilla. Märkinä verraten lämpiminä kesinä, kuten 2013, tauti voi pilata pahasti perunasatoa.
Märkinä kesinä taudinaiheuttaja voi mädättää perunan mukuloita pellossa ja varastoissa. Taudin tuhot ovat erityisen ankaria märkyydestä käsivillä pelloilla.
Tartunnan saaneessa maassa taudinaiheuttaja säilyy tartutuskykyisenä jopa 10 vuotta. Sitä vastaan ei ole kemiallisia torjuntakeinoja. Hyvä viljelykierto ja maan vesitaloudesta huolehtiminen vähentävät tautiriskiä.
Lisätietoa Ruokaviraston sivuilla.
Seppänen, E. 1971. Punamätä - perunavarastoinnin uusi uhka. Koetoiminta ja Käytäntö 28 (11): 37
Asko Hannukkala (Luke )