VehnänsilohaisunokiVieraslaji

Tilletia laevis

Yleiskuvaus

Vehnänhaisunokea aiheuttaa kaksi elintavoiltaan hyvin samanlaista sientä Tilletia caries ja T. laevis. Haisunokea esiintyy maailmanlaajuisesti kaikkialla, missä vehnää viljellään. Suomessa haisunoki on ollut 1930-40 luvulla hyvin yleinen ja taloudellisesti merkittävä syys- ja kevätvehnän tauti, jonka merkitys on vähentynyt kylvösienmenen kemiallisen peittauksen yleistyessä. Tautia esiintyy jonkin verran luonnonvaraisissa heinäkasveissa. Vehnäntuotannossa tauti leviää kylvösiemenen mukana. Taudinaiheuttajia ei saa nykyisten määräysten mukaan esiintyä lainkaan sertifioidussa kylvösiemenessä. Tauti voidaan torjua helposti siemenviljan kemiallisella peittauksella. Haisunoki onkin nykyisin erittäin harvinainen, mutta se yleistyisi nopeasti, jos siemenviljan kemiallisesta peittauksesta luovuttaisiin.


Tunnistaminen

Haisunoki ilmenee vehnien tähkissä tähkälle tulon jälkeen. Vihreissä tähkissä nokitähkien jyvät ovat sinivihreitä. Kaleiden ja helpeiden reunat vaalenevat, joten sairaat tähkät näyttävät kirjavilta. Tähkien kellastuessa nokitähkät muuttuvat muita vaaleammiksi ja tähkien helpeet harittavat. Tuleentuneessa kasvustossa nokitähkät ovat terveitä tummempia, sillä tuhkanharmaat nokijyvät kuultavat hiukan helpeiden välistä. Noki-itiöiden täyttämät jyvät pysyvät yleensä ehjinä sadonkorjuuseen asti. Puinnin ja sadonkäsittelyn aikana nokijyvät hajoavat ja pahanhajuiset noki-itiöt leviävät ja pilaavat sadon. Voimakas eltaantuneen suolasilakan haju onkin varmin taudin tuntomerkki. Tautia aiheuttavat sienilajit voidaan tunnistaa melko helposti mikroskoopin avulla: Tilletia caries-lajin pallomaiset itiöt ovat verkkopintaisia kun T. laevis lajin itiöt ovat täysin sileäpintaisia.


Alkuperä ja yleislevinneisyys

Haisunoet on tunnettu vehnän vitsauksena niin kauan kuin vehnää on viljelty. Ranskalainen kasvitieteilijä M. Tillet osoitti 1750-luvulla, että nokisienen itiöillä ja haisunokitaudilla on selvä yhteys. Ruotsissa, jossa haisunoki aiheutti merkittäviä tuhoja 1770-luvun alkuvuosina, tautia aiheuttavaksi sieneksi nimettiin vuonna 1775 Lycoperdon tritici, joka nykyisin tunnetaan Tilletia caries-lajina. Tilletia laevis- laji on puolestaan kuvattu Saksassa 1833 nimellä Erysibe foetida ja se tunnetaan myös nimellä Tilletia foetida. Suomessa vehnää on viljelty satoja vuosia, mutta vehnän viljelyalat olivat muihin viljoihin verrattuna hyvin pieniä aina 1930-luvulle asti. Haisunoen (tuhka-pää) esiintymisestä vehnällä on julkaistu joitakin lehtikirjoituksia 1800-luvun puolivälissä ja 1800-luvun lopulla sitä on tiettävästi esiintynyt joinakin kesinä hyvin runsaana. Nokiherkkyyttä on pidetty yhtenä syynä, siihen että vehnää aiemmin viljeltiin Suomessa hyvin vähän suhteessa sen kulutukseen. Haisunokeen ja sen torjuntakeinojen kehittämiseen alettiin Suomessa kiinnittää huomiota 1900-luvun alkuvuosina. Kiinnostus vehnänviljelyyn kasvoi 1920-luvun lopulla ja Suomeen tuotiin runsaasti ulkomaista siemenvehnää. Vehnän viljelyalojen kasvaessa rajusti 1930-luvulla haisunoesta tuli vehnän pahin tautiongelma, koska siemenhuolto ja torjuntakeinot olivat puutteellisia. Tutkimusten mukaan 1930-luvulla T. caries oli Suomessa taudin pääasiallinen aiheuttaja ja T. laevis-lajia tavattiin ani harvoin. Kemiallisten peittausaineiden tehoa nokitauteja vastaan alettiin Suomessa tutkia 1920-luvulla ja niiden käyttö alkoi yleistyä 1940-luvulla. Samalla haisunoen merkitys väheni nopeasti. 1960-luvulta alkaen haisunokea ei enää ole pidetty suurena ongelmana, mikäli siemenvehnä peitataan. Elohopeaa sisältävien peittausaineiden haitat nostettiin esiin 1960-luvun lopulla ja valmisteiden käyttö väheni merkittävästi. Tämä merkitsi myös haisunoen nopeaa yleistymistä vuosina 1968–70. Uusia elohopeaa korvaavia peittausvalmisteita tuli 1970-luvulla markkinoille ja siemenviljan terveydentilaan alettiin kiinnittää entistä enemmän huomiota. Tehokkaiden torjuntavalmisteiden ja korkeatasoisen siemenhuollon ansiosta haisunoki on nykyisin miltei hävinnyt Suomesta ja vuosittain löytyy enintään muutamia yksittäisiä haisunoen pilaamia vehnäeriä.


Haitat

Runsaana esiintyessään haisunoki voi alentaa vehnäsadon kilomäärää jopa 50–75 %. Melko vähäisenkin nokitartunnan seurauksena sato on kelpaamatonta elintarvikkeeksi tai rehuksi nokisienen aiheuttaman voimakkaan hajun takia. Nykyisin haisunoen pilaamat vehnäerät ovat erittäin harvinaisia.


Torjuntakeinot

Haisunoki torjutaan käyttämällä tervettä kylvösiementä ja siemenviljan peittauksella. Kaikki vehnälle hyväksytyt kemialliset peittausvalmisteet antavat hyvän suojan haisunokea vastaan.


Mitä minä voin tehdä?

Haisunoki ei ole kasvinterveyden suojelemisesta annetun lain (702/2003) tarkoittama vaarallinen kasvitauti, joten sen esiintymisestä ei ole ilmoitusvelvollisuutta.


Lisätiedot

Stinking smut (common bunt) of wheat, American Phytopathological Society http://www.apsnet.org/edcenter/intropp/lessons/fungi/Basidiomycetes/Pages/StinkingSmut.aspx

Historiallisia digitoituja kirjoituksia nokitaudeista:

Bjerkander, C. 1775. Anmärkningar vid Kol- eller Sot-ax i Hvetet. Kungl. Svenska vetenskapsakademiens handlingar. Ser 1 vol 36: 317-329. http://www.biodiversitylibrary.org/item/178913#page/359/mode/1up

Lindroth, J.I. 1905. Viljalajeillamme esiintyvät nokisienet ja niiden hävittämiskeinot 1. Maamies 7: 28-32 http://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/942777


Kuvaustekstin laatijat

Asko Hannukkala (Luke )

Tarkastele lajia Laji.fi-sivustolla
Yleiskielinen nimi: vehnänsilohaisunoki
Tieteellinen nimi: Tilletia laevis
Vakiintuneisuus: Satunnainen

Havaintokartta