Persikkakirva on yksi yleisimmistä kasvihuoneissa esiintyvistä kirvalajeista.
Aikuiset persikkakirvat ovat kooltaan noin 1,2-2,1 mm:ä. Niiden tuntosarvet ovat noin ruumiin mittaiset. Persikkakirvalla on otsassa toisiaan lähenevät, selvästi erottuvat kyhmyt tuntosarvien tyvijaokkeiden sisäpuolella. Selkäputket ovat pitkähköt, ohuet ja niiden kärkiosa on yleensä lievästi tummunut. Lisäksi selkäputket ovat keskivaiheilta kärkeen hieman pullistuneet. Takaruumiin kärki on melko pieni ja sormenmuotoinen. Siivettömien persikkakirvojen väri vaihtelee erisävyisistä vihreistä keltaiseen ja vaaleanpunaiseen tai punaiseen. Siivellisten yksilöiden pää ja keskiruumis ovat tummia, takaruumis on kellertävän vihreä tai vihreä ja siinä on tumma laikku ja tummia raitoja.
Suomessa persikkakirva on kasvihuonetuholainen eikä se pysty talvehtimaan kasvihuoneen ulkopuolella johtuen lähinnä talvi-isäntäkasvien (persikka, Prunus persica) puutteesta. Muiden Prunus-suvun puiden (esim. luumun) merkitys talvi-isäntäkasveina on epäselvä.
Persikkakirvat imevät pistävillä suuosillaan kasvinesteitä. Kirvojen ravinnonotto voi näkyä kasvin hidastuneena kasvuna, kasvin lehtien, versojen tai kasvupisteiden epämuodostuneena kasvuna, lehtien kellastumisena ja lopulta niiden putoamisena. Persikkakirva voi levittää yli 100 eri virusta, muun muassa kurkun mosaiikkivirusta ja salaatin mosaiikkivirusta, jotka voivat infektoida sekä kasvihuonevihanneksia että koristekasveja. Useita ravintokasveja, erityisesti koisokasvit ja krysanteemi. Avomaalla persikkakirvaa on tavattu Suomessa mm perunalla, jolla se pystyy levittämään perunan Y-virusta.
Hyvä viljelyhygienia ja liiallisen typpilannoituksen ja kastelun vähentäminen sekä lämpötila-, kosteus- ja valo-olosuhteiden oikea säätely ennaltaehkäisevät kirvaongelmia. Kirvoja voidaan torjua biologisilla torjuntaeliöillä (kirvavainokaiset, kirvasääsken ja harsokorennon toukat, leppäpirkot). Kemialliseen torjuntaan käytetään sallittuja insektidivalmisteita.
Irene Vänninen ja Erja Huusela-Veistola (Luke) 2015