Pikkuvihersammakko (lessonansammakko)Vieraslaji

Pelophylax lessonae

Vieraslajiluokittelusta

Kansallisesti haitalliseksi säädetty vieraslaji (Kansallinen vieraslajiluettelo)

Pikkuvihersammakko kuuluu vihersammakot (Pelophylax) lajiryhmään, joka on säädetty kansallisesti haitallisiksi vieraslajeiksi. Ryhmään kuuluvien lajien tuonti, hallussapito, kasvatus, kuljetus ja ympäristöön päästäminen on kielletty.

Vieraslajilla tarkoitetaan lajia, joka on levinnyt luontaiselta levinneisyysalueeltaan uudelle alueelle ihmisen mukana joko tahattomasti tai tarkoituksella. Lajit, jotka luontaisesti leviävät Suomeen esimerkiksi ilmastonmuutoksen seurauksena, ovat tulokaslajeja, eivätkä ne kuulu vieraslajisäädösten piiriin.


Yleiskuvaus

Pikkuvihersammakko on mölysammakkoa ja ruokasammakkoa pienempi ja lyhytraajaisempi. Aikuisten yksilöiden pituus on 4-7 cm, harvoin 8 cm (SVL). Takaraajat ovat suhteellisesti lyhyemmät kuin mölysammakolla ja ruokasammakolla, suoraan eteenpäin ojennetun takajalan kantapää ulottuu pikkuvihersammakolla vain silmään asti, kun se ruokasammakolla ulottuu yleensä n. kuonoon asti ja mölysammakolla kuononkärjen yli. Pikkuvihersammakon reisien takaosassa on voimakkaan keltaista ja mustaa kuviointia, koiraan äänirakot ovat valkoiset. Manner-Euroopassa sammakot ovat tyypillisesti väriltään kirkkaanvihreitä tai ruohonvihreitä, ja koiraille ilmaantuu kutuaikana usein pään ja eturuumiin alueelle sitruunankeltaista väritystä. Vatsapuolella ei yleensä ole kuviointia. Pikkuvihersammakon metatarsaalikyhmy on suurempi ja ulkonevampi kuin mölysammakolla ja syötävällä sammakolla, lähes symmetrinen ja puoliympyrän muotoinen. Hyvä nyrkkisääntö on se, että pikkuvihersammakon metatarsaalikyhmyn pituus on yli puolet takajalan sisimmän varpaan pituudesta, mölysammakolla ja ruokasammakolla yleensä alle puolet.

Pikkuvihersammakko kurnuttaa mölysammakkoa ja ruokasammakkoa vaimeammin. Ääntely on tasaisempaa ja kehräävämpää kuin mölysammakolla ja ruokasammakolla, ja mölysammakolle tyypillinen käkätys puuttuu. Ruotsin ja Norjan pikkuvihersammakot kuuluvat ns. pohjoiseen kantaan, joka poikkeaa geneettisesti ja morfologisesti keskieurooppalaisesta kannasta. Pohjoisen tyypin yksilöt ovat väriltään suurimmaksi osaksi ruskeita, ja pitkin selkää kulkee keltainen, valkoinen tai vihreä juova. Joskus myös päässä ja kyljissä on hieman vihreää. Vaalealla vatsapuolella on usein tummaa kuviointia. Pohjoisen kannan naaraat ovat koiraita tummempia ja kontrastisempia. Naaraan selkäpuoli on joskus lähes musta. Myös Englannin sittemmin sukupuuttoon kuollut alkuperäinen pikkuvihersammakkopopulaatio kuului tähän pohjoiseen kantaan.

Suomesta löydetyt pikkuvihersammakot ovat väritykseltään ruskeita, Ruotsin ja Norjan pikkuvihersammakoiden kaltaisia. Ulkonäön perusteella voidaan päätellä myös Suomen pikkuvihersammakoiden olevan pohjoista kantaa, mutta tätä ei ole vielä tutkittu geneettisesti. Suomen oloissa pikkuvihersammakko on yleensä suhteellisen helppo erottaa ruokasammakosta ulkoisten tuntomerkkien perusteella. Pikkuvihersammakon sekoittaminen tavalliseen sammakkoon (Rana temporaria) ja etenkin viitasammakkoon (Rana arvalis) on myös mahdollista. Tällöin hyvä tuntomerkki on pikkuvihersammakon selkää pitkin kulkeva selvärajainen juova, joka on valkoinen, kellertävä tai vihreä.


Alkuperä ja yleislevinneisyys

Pikkuvihersammakon yhtenäinen levinneisyysalue kattaa suurimman osan Eurooppaa. Pohjoisessa se ulottuu Baltian maihin, mutta ei Tanskaan. Suurimmassa osassa levinneisyysaluettaan pikkuvihersammakko elää ruokasammakon kanssa sekapopulaatioina.

Pohjoismaissa pikkuvihersammakkoa tavataan ainoastaan kahtena erillisenä jääkauden jäänne-esiintymänä, joista toinen sijaitsee Uplannin rannikolla Gävlen kaakkoispuolella Keski-Ruotsissa ja toinen Itä-Agderin läänissä eteläisessä Norjassa. Ruotsissa laji on luokiteltu vaarantuneeksi, ja se esiintyy Uplannissa noin 90 lammessa meren läheisyydessä. Norjan populaation koko vaihtelee vuosittaisesta lisääntymismenestyksestä riippuen 15 ja 50 aikuisen yksilön välillä ja laji on maassa äärimmäisen uhanalainen. Ruotsin ja Norjan populaatiot ovat jäänteitä viimeisen jääkauden jälkeiseltä lämpökaudelta, ja ne ovat poikkeuksellisia myös siinä mielessä, että ne esiintyvät puhtaana, ilman syötävää sammakkoa. Myös Suomen pikkuvihersammakkopopulaatiot näyttävät olevan puhtaita, eli samoista lammikoista ei ole löydetty ruokasammakoita.

Suomen löytöpaikkoja lähimmät pikkuvihersammakkopopulaatiot sijaitsevat tiettävästi Upplannin saaristossa sekä mahdollisesti Viron luoteiskolkassa. Suomen pikkuvihersammakoiden alkuperää ja leviämishistoriaa ei tiedetä. Mahdollisesti laji on saapunut Suomeen ihmisen toimesta tahallisesti tai tahattomasti. Ottaen huomioon, että pikkuvihersammakko on Upplannin saaristossa pystynyt kolonisoimaan myös varsin kaukana rannikosta sijaitsevia saaria ja luotoja, myös mahdollisuus lajin luontaisesta leviämisestä Suomeen on syytä ottaa huomioon.


Mitä minä voin tehdä?

Koska laji on säädetty kansallisesti haitalliseksi vieraslajiksi, sen maahantuonti, kasvatus, myynti ja muu hallussapito sekä ympäristöön päästäminen on kielletty.

Älä hanki pikkuvihersammakkoa, äläkä päästä lajia luontoon. Ennen aikaisemman vieraslajiasetuksen voimaantuloa 1.1.2016 hankitut lemmikit voi pitää niiden luonnolliseen kuolemaan saakka. Tällöin on kuitenkin huolehdittava, ettei laji pääse lisääntymään tai leviämään ympäristöön. Pikkuvihersammakkoa ei saa luovuttaa eteenpäin.


Ingressi

Pikkuvihersammakko eli lessonansammakko (Pelophylax lessonae) määritettiin Suomelle uudeksi lajiksi vuonna 2013, mutta sen tiedetään asustaneen Suomessa ainakin vuodesta 2009 lähtien. Lajia tavataan tiettävästi kahdessa paikassa Varsinais-Suomessa. Pikkuvihersammakko on luokiteltu EU:n luontodirektiivin IV-liitteessä erityissuojelua vaativaksi lajiksi.


Elintavat

Muista sammakoistamme poiketen vihersammakot ovat aktiivisia myös päiväsaikaan. Suurin aktiviteetin aika ajoittuu kuitenkin illan ja aamun hämärään.

Aikuiset vihersammakot syövät erilaisia pieniä selkärangattomia, kuten hyönteisiä, hämähäkkejä, kastematoja ja etanoita. Toukat syövät vedessä kasvavaa kasviperäistä ravintoa.


Elinympäristö

Pikkuvihersammakon elinympäristöä ovat pienet vesipaikat, esimerkiksi niitty- ja metsälammet, tulvivat ojat sekä savi- ja sorakuoppien lampareet. Levinneisyysalueensa pohjoisosissa lajin esiintyminen on rajoittunut avoimiin lampiin, joihin aurinko pääsee hyvin paistamaan. Laji sietää hyvin murtovettä. Uplannin rannikolla Keski-Ruotsissa lajia tavataan myös ulkosaariston luodoilla, joilla se kutee kalliolammikoissa. Toisin kuin muut vihersammakot, pikkuvihersammakko viettää paljon aikaansa maalla kutuajan ulkopuolella. Nuoret yksilöt ovat erityisen terrestrisiä. Pikkuvihersammakot talvehtivat maalla. Lajin nuijapäät elävät parvissa ja paistattelevat usein matalikoilla.


Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus vieraslajeista aiheutuvien riskien hallinnasta. 704/2019.

Valtioneuvoston asetus vieraslajeista aiheutuvien riskien hallinnasta annetun valtioneuvoston asetuksen 2 §:n ja liitteiden muuttamisesta. Voimaantulo 15.8.2023. 912/2023.

Sammakkolampi. Suomen sammakkoeläimet ja matelijat. Sammakkoeläimet. Vihersammakot.

Hoogesteger, T., Rahkonen, J. & Karhilahti A, 2013. Pool frog (Pelophylax lessonae) Camerano 1882 (Anura, Ranidae), an addition to the Finnish amphibian fauna. Memoranda Soc. Fauna Flora Fennica 89, 2013.


Kuvaustekstin laatijat

Tom Hoogesteger ja Markus Piha (Luomus), MMM 2019

Tarkastele lajia Laji.fi-sivustolla
Yleiskielinen nimi: pikkuvihersammakko
Tieteellinen nimi: Pelophylax lessonae
Vakiintuneisuus: Tuntematon

  • Kansallisesti haitalliseksi säädetty vieraslaji (Kansallinen vieraslajiluettelo) (VN 704/2019, VN 912/2023)
Havaintokartta